Vuosiloma määräykset kiinteistöalalla

19.2.2015

Kiinteistöpalveluala

 

Vuosiloma

Mikäli työntekijä on ansainnut talvilomaa, on se annettava 1.10.–30.4. välisenä aikana. Lomapäiviksi ei lasketa sunnuntaipäiviä, pyhäinpäivää, itsenäisyyspäivää, jouluaattoa, toista joulupäivää, tapaninpäivää, uudenvuodenpäivää, loppiaista, pitkäperjantaita, pääsiäisviikon lauantaita eikä toista pääsiäispäivää.

Mikäli työntekijä on vuosilomalla esimerkiksi pääsiäisviikoilla, lomapäiviksi ei tällöin lasketa pitkäperjantaita, pääsiäislauantaita, sunnuntaita eikä pääsiäismaanantaita. Tästä johtuen jos esim. kuuden päivän vuosiloma alkaa maanantaina 30.3. on viimeinen lomapäivä 8.4.

Vuosiloman osalta on syytä muistaa, ettei loman sisään jäävistä arkipyhistä makseta korvausta. Työntekijälle ei aiheudu arkipyhien johdosta ansionmenetystä, koska hänelle maksetaan kyseiseltä ajalta vuosilomapalkkaa.

Vuosilomalain muutos: Mikäli sairastut vuosilomasi aikana, on sinulla oikeus siirtää lomaasi heti ensimmäisestä sairauspäivästä lähtien. Työntekijän tulee kuitenkin esittää työnantajalle viivytyksettä pyyntö loman siirtämisestä sekä luotettava selvitys työkyvyttömyydestä.